Lukiolaisten asialla
Olen toiminut Suomen Lukiolaisten Liitossa syksystä 2010 lähtien, eli aloitin samana vuonna kun menin lukion ensimmäiselle.
Piirikokouksessa 2010 minut valittiin Hämeen piirin hallituksen jäseneksi vuodelle 2011. Toimin lisäksi Hämeen piirin edunvalvontavastaavana. Vuonna 2011 olin myös Lukiolaisten Liiton poliittisen jaoksen jäsen.
Piirikokouksessa joulukuussa 2011 sain kunnian jatkaa Hämeen piirin hallituksessa myös vuonna 2012.
Työskentelen Lukio.fi -lukiolaissivuston toimituskunnassa ja olen suunnitellut Hämeen piirin internetsivut.